perjantai 19. kesäkuuta 2020

Pikakatsaus ajassa taaksepäin

Pitkästä aikaa hieman kuulumisia. Viime postauksesta onkin kulunut aikaa reilu puoli vuotta. Instagramia on tullut päivitettyä päivittäin, usein monestikkin päivässä. Mutta tämä blogiin kirjoittaminen on tuntunut niin kankealta ja vaivalloiselta. Kuvia tulee otettua lähinnä kännykällä, mutta blogin kirjoittaminen onnistuu parhaiten perinteisesti tietokoneella, joten niiden yhdistäminen on ollut haasteena. Laiskuus ja saamattomuus on paha, liian helposti tulee jämähdettyä ja ajateltua että sitten hieman myöhemmin...

Paljon on mahtunut tähän kuluneeseen puoleen vuoteen. Oman jalkani iso leikkaus, pentuja, näyttelyitä, koronaa... Tämä alkanut vuosi taitaa jäädä kaikille pysyvästi mieleen Covid-19 takia. Todella hurjat kuukaudet on takana, kauhulla odotetaan iskeekö toinen aalto.

* Vihdoinkin lokakuussa minun vasen jalkani leikattiin TAYS:ssa. Neljä varvasta operoitiin, ainoastaan pikkuvarvas säilyi koskemattomana. Tämä leikkaus vaikuttaa jalkaani edelleen ja voidaankin sanoa, että jalka on huonommassa ja kipeämmässä kunnossa kuin ennen leikkausta. Haaveet pitkistä kävelylenkeistä ovat vain haave tällä hetkellä.


* Joulukuussa olimme Messarissa Sepon kanssa. Iso kiitos Sepon toiselle omistajalle, Katrille, joka esitti Sepon molempina päivinä. Seppo (Shiva Paws Come As You Are) sai hienot tittelit, Helsinki Junior Winner -19 ja Junior Winner -19. Lisäksi toisena päivänä hän oli PU3 ja sai sertin!



* Joulukuun puolivälissä Oliva synnytti kolme potraa kääpiövillakoirapoikaa.

Isä: LT JMVA EE JMVA TLNJW-19 EEJV-19 ONLY YOU DU FEU D'ARGENT ❤ 
Emä: FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA KERTUNHOVIN BRILLIANT PEARL




Kertunhovin Mr Turkish Pepper "Pepe"
Kertunhovin Mr Milky Way "Sulo"
Kertunhovin Mr Hubba Bubba "Diego"


* Uudenvuoden aattona Alma synnytti neljä pientä pentua, kolme valkoista tyttöä ja yhden mustan uroksen. Tämä yhdistelmä oli toy-kääpiö.

Isä: FI MVA EE MVA LT MVA KERTUNHOVIN DAYDREAM "Kaapo"❤ 
Emä: EE MVA FLAWLESS PEARL "






Kertunhovin New Year's Dream "Iina"
Kertunhovin New Year's Hope "Maisa"
Kertunhovin New Year's Miracle "Minni"
Kertunhovin New Year's Star "Manu"


Maaliskuussa alkoi korona jyllätä oikein urakalla ja kaikki paikat suljettiin. Kevät menikin sitten täysin omissa oloissa kotona puuhastellessa.


Aurinkoisin terveisin,
Minna





tiistai 29. lokakuuta 2019

Kaaposta on tullut isä

Meidän kasvatti, musta toyvillakoirapoika, minimies Kaapo, on saanut jälkeläisiä. Kaapon kasvattimammana olen niin onnellinen näistä neljästä ihanasta ja reippaasta villavauvasta, kahdesta tytöstä ja kahdesta pojasta.

Onnea Sadulle Hopeaharjun kenneliin ja kaikille neljälle villavauvalle onnenenkeleitä ja ihania villamaisia päiviä uusin koteihinsa.

Isä: FI MVA EE MVA LT MVA KERTUNHOVIN DAYDREAM
 Emä: FI MVA EE MVA HOPEAHARJUN CHIC CHANTAL 


Tytöt:
💗Hopeaharjun Hilirimpsis 
💗Hopeaharjun Hepsankeikkaa 


Pojat:
 💙Hopeaharjun Hokkuspokkus
💙 Hopeaharjun Hulabaloo 

    
Kuvassa Kaapo 6 viikon ikäisenä,
joten on kyllä tuttua näköä jälkeläisissä 💞

 Onnittelut myös isä Kaapolle ja hänen isäntäväelleen Sadulle ja Ristolle 💖

-Minna-

sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Kertunhovissa on uusia muotovalioita

Kuluneen kesän ja syksyn aikana olemme saaneet Kertunhoviin kolme uutta valiota. Olemme kierrelleet näyttelykehiä harvakseltaan, mutta tulokset ovat olleet hyvin miellyttäviä. Näyttelyharrastus on kivaa vaihtelua arkeen ja aina kun saamme toivottuja tuloksia, olemme todella kiitollisia pienille karvaisille ystävillemme. He ovat palkintonsa ja tittelinsä ansainneet. Hienolla reippaalla esiintymisellä on iso merkitys tuomarin silmissä, tämä kolmikko onkin osannut miellyttää sekä minua että tuomareita olemuksillaan ja iloisilla reippailla asenteillaan.

Olivia ja Lili Birstonasissa Liettuassa 19.5.2019

💥💥💥💥💥

Ensimmäisenä koko Kertunhovin historiassa on Baltian muotovalioksi valioitunut kaunis harmaa kääpiövillakoira Olivia. Hänen kanssaan jokainen näyttelyyn meno on ollut yhtä jännää turkin värin takia. Olivia on maallikon silmissä harmaa, aika lailla tummanharmaa, mutta villakoirien rotumääritelmän ja tuomareiden mielestä hän on sininen. Sininen väri ei ole sallittua villakoirilla, mutta tätä väriä näkee näyttelykehissä todella paljon. Minun silmissä väri on yksi kauneimmista ja ylpeänä, vaikkakin ison jännityksen alaisena, olenkin Olivian kanssa näyttelykehissä ollut. En olisi osannut koskaan unelmoida, että hän on juurikin se koira joka ensimmäisenä saa tämän tittelin.

FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA
KERTUNHOVIN BRILLIANT PEARL





💥💥💥💥💥

Toisena valioiutui kaunis musta kääpiövillakoira Lili, Kertunhovin Giggly Girl. Hänen kanssaan olemme kierrelleet enemmänkin, onhan hän jo junioritittelitkin saavuttanut. Lilin viimeinen serti haettiin alkusyksystä Virosta Luigesta. Hän teki uskomattoman urotyön voittamalla todella voitokkaan ruskean kääpiövillakoiranartun. Tämä voitto oli todellinen JackPot ja mahdollisti valioitumisen myös Suomeen, Latviaan, Liettuaan ja Baltiaan. Näistä maista olimme hakeneet sertit jo aiemmin kesällä. Kiitos Jessicalle Lilin hyvästä hoidosta 💖

FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA
LT JMVA LV JMVA EE JMVA BALT JMVA 
KERTUNHOVIN GIGGLY GIRL 





💥💥💥💥💥

Kolmantena valioitui valkoinen kääpiövillakoira prinsessa Alma, Kertunhovin Flawless Pearl. Hänen kanssaan emme ole kerenneet kierrellä kehissä muuta kuin Virossa ja täten hänen valioutumisensa tuleekin tuohon maahan. Ehkä joskus näemme vielä Almaa kehässä Suomessakin, aika näyttää :) Kiitos Sallalle ja Nikolle Alman hyvästä hoidosta 💖

EE MVA
KERTUNHOVIN FLAWLESS PEARL




💥💥💥💥💥

On todella iso ilo ja kunnia omistaa näin kauniita ja menestyviä koiria. Kaikki viettävät normaalia kotielämää ja touhuavat mukana arkisissa puuhissa, välillä kuraojissa ja metsissä rymyten. 

Villakoiran turkinhoito vaatii paljon käsitöitä, mutta sinnillä ja pitkällä pinnalla, mielenkiinnolla ja innolla se on todella hauskaa ja antoisaa puuhaa.


ISO KIITOS kaikille osallisille jotka ovat mahdollistaneet nämä valioitumiset! 
Kiitos! 💖💖💖


-Minna-