lauantai 29. huhtikuuta 2017

Olivia ja Justiina

Kaksi kaunista, äiti ja tytär, Olivia ja Justiina.


Justiina 7 kk 

-Minna-

Sallin ja Sylvin treffit

13-viikkoiset tytön tylleröiset näkivät ensimmäistä kertaa sitten lähtöpäivän. Jälleennäkemisen riemu oli sanoinkuvaamaton. Yhtäaikaa iloinen, omistushaluinen, tutustuva, ärhentelevä. Tytöt hieman haistelivat ja maistelivat toisiaan, nätisti ja ronskisti. Aivan hurmaava kaksikko! Niin samanoloisia ja kokoisia tyttöjä. IHANIA!!! Kertunhovin uudet pienet Prinsessat!

"Salli"
Kertunhovin Full of Dreams








"Sylvi"
Kertunhovin Fabulous Face








Oli ihana nähdä teidät muruset yhtäaikaa. 
Samoin teidän ihmismammat Helin ja Iidan, sekä iskän Petterin.









Nähdään pian uudelleen!



-Minna-

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Pitkäperjantai

Hyvää Pääsiäistä!

Virvon varvon tuoreeks terveeks,
hyvä mieli sulle,
samoin mulle.
  
 
Puolen päivän aikaan suuntasimme Akaaseen "puudelitreffeille" hiukan irrottelemaan.

Kaksin aina kaunihimpi,
Alisa ja Helmi


Välillä hiukan rauhallisempi tahti

Pikku Helmi - tyyliltään aivan yhtä hauska kuin mammansa :D 
Helmin tytär Lily vauhdissa


Helmi tarkkailee 

Valkoinen Prinsessa, Mimosa

Aaaettä on hauskaa - Helmi ja Lily vauhdissa

Pienet Prinsessat, Lyyli ja Mimosa


Helmi ja Lily,
mamma ja tytär

Läs... eikun puudelikasa :D

Olivia


Lyyli tapansa mukaan kieli poskella :D

Lilla


Ja miltä näyttää iloinen puudeli?
No tältä!

Ihana aurinkoinen ilma, puudelikavereita ja ihmiskavereita, 
tunnin kirmailu ja höpötykset isolla kentällä.
Parasta ajanvietettä näiden pienten ystävien ehdoilla.

Kiitos seurasta Sanna ja Antti!




-Minna-

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Tyttötrio lähtötunnelmissa

Ensimmäisenä tytöistä muutti Salli, Kertunhovin Full of Dreams.
Salli muutti Tampereelle Iidan ja Petterin luokse.

Salli 💓 sinä ihanan valloittava musta prinsessa. 
Pikkuinen ihmettelijä, maanmainio tuumailija.
Rauhallinen kuuntelija joka ei turhista hötkyile. 
Salli taitaa muistuttaa yhtä paljon niin isäänsä kuin emäänsäkkin.
Ihana pikkuinen :)










Seuraavana muutti uuteen kotiinsa Aina, Kertunhovin Flawless Pearl.
Ainan sijoitin Lempäälään Reimanien perheeseen.

Aina 💓 sinä hassunhauska hännänheiluttaja. 
Todellinen Pikku-Helmi, olet aivan yhtä hulmu kuin mummosi.
Aina on mukana kaikessa, hänellä on asiaa taukoamatta ja hänen kielensä pusuttaa.  
Hän on todellakin nimensä veroinen. Aina :)







Viimeisenä matkaan lähti Sylvi, Kertunhovin Fabulous Face.
Sylvi muutti Helin ja Jannen sekä uuden siskonsa Kertun luokse Helsinkiin.

Sylvi 💓 sinä hurmaava harmaanassu, rauhallinen ja iloinen pikkuprinsessa.
 Muistutat kaikista eniten mamadogiasi Hilmaa. 
Katseessasi on ripaus herkkyyttä, jotain syvääkin syvempää ajatusta. 
Tykkäät makoilla selälläsi ja otat kaiken rennolla otteella. 
Pikku-Hilma :)








Ja vielä lopuksi kaikki pienet prinsessat yhteiskuvissa.
Kolme pientä kultaa.

Onnenenkeleitä teille matkaan.





-Minna-