torstai 24. toukokuuta 2018

Kevään juhlia

Perheemme nuorimmainenkin valmistui ammattiin. Rakas tyttäreni Jemina valmistui TREDUsta lähihoitajaksi 16.3.2018. Suuntautumisalueena hänellä oli mielenterveys ja päihdetyö. Ala on todella haasteellinen ja vaatii oikeanlaista asennetta ja rohkeutta. Maailman tuulet vievät eteenpäin ja tämä onkin hyvä pohja uusille suunnille.

Jemina,
Jätä jälkesi niihin askeliin, 
jotka johtavat suuriin unelmiin.

 

Valmistujaisjuhlia vietimme yhdessä ystäviemme kanssa aurinkoisessa ja lämpimässä säässä kevään ollessa kauneimmillaan. Omenapuut kukkivat ja levittivät tuoksunsa juhlapäivän ylle.

Kiitos kaikille Jeminaa muistaneille, teitte hänen päivästään kauniin :)

Myös Alma halusi poseerata Jeminan kanssa,
heistä on tullut ihana pari :)


Herkut kuuluvat juhlapäivään :)



Mansikkakermatäytekakku Ståhlbergilta

Pullakranssi Antiikkikahvila ja Teehuone Siiristä

*** *** *** *** ***

Eilen ajelimme isännän kanssa päiväkaffeelle Raaheen asti, kilometrejä autonmittariin kertyi tasan 1060 km. HUH huh HUH, mutta oli se sen väärti. Kaisa mummoni täytti jo huikeat 92 vuotta! Hän oli niin iloinen ja pirteä, ei ihan heti uskoisikaan miten monta elettyä vuotta hänellä on jo takanaan. Voi kunpa itsekkin pysyisin noin hyväkuntoisena, siinä on tavoitetta...

Onnea Kaisa!


Toukokuu on ollut todella kaunis, niin aurinkoinen ja lämmin. Hellepäiviä on ollut enemmän kuin miesmuistiin! Aamukaffeetkin on voinut juoda terassilla jo useana aamuna, ilma on ollut kuin etelän auringossa konsanaan. Toivotaan, että tuleva kesä toisi tullessaan paljon lämpimiä aamuja, päiviä ja iltoja!


-Minna-

Aurinkoinen hellepäivä Janakkalassa

Huh hellettä! Jo toistamiseen olimme koiranäyttelyssä Janakkalassa ja toistamiseen siellä oli todellinen hellepäivä. Janakkala taitaakin olla aurinkoinen ja lämmin kaupunki!

Lillan kauniit tyttäret,
Lili (vas) ja Lyyli (oik)

12.5.2018 Janakkalan ryhmänäyttely, tuomarina Unto Timonen
Lili mu/ru/va kääpiö, JUK1, PN3, VaraSerti
Lyyli toy, AVK1, PN2, VaraSerti


Molemmat mustuaiset saivat kauniit arvostelut :)

-Minna-

torstai 17. toukokuuta 2018

MYYTY! Pieni poikapentu myytävänä Viialassa

Poika on löytänyt kodin, onnea matkaan pikkuinen! (muokattu 27.5.2018)

Tämä ihana pieni musta kääpiövillakoiran poikapentu etsii omaa rakastavaa kotiaan. Pentu on reipas ja iloinen pieni pusuttaja. Pentu myydään eläinlääkärin tarkastamana, sirutettuna ja Suomen Kennelliittoon rekisteröitynä.

"Martin" 9 vk

"Martin" 8 vk

Nefers Be My Brendon ”Martin”
syntynyt 12.3.2018. 

Isä: Nefers Qu Quantum Artemis, Emä: Bayarin Liliana

Jos kiinnostuit tästä ihanasta puudelipojasta, 
otathan yhteyttä suoraan kasvattajaan, Hilkka Nordenswaniin. 
Hän kertoo mielellään lisätietoja pennusta.

Hilkka Nordenswan, Kennel Nefers, 
puh: 040 727 4701, sposti: hilkka.nordenswan@elisanet.fi

-Minna-

keskiviikko 2. toukokuuta 2018

Terveystuloksia

Äiti ja tytär tarkastettu Sukokan terveystarkissa 26.4.2018 Tampereella.

Olivia, Kh:n Brilliant Pearl, silmät OK.
Justiina, Kh:n Escadilla, silmät lievä distiachis, polvet 0/0. praPRCD terve / Laboklin.


-Minna-

Kevään ensimmäinen ulkonäyttely

Aurinkoinen päivä Ruovedellä, oli kyllä ihana aloitus ulkonäyttelyille.

Ruovesi RN, Tuomarina Astrid Lundava.


Molemmat tytöt saivat erinomaiset arvostelut. Lilin arvostelu lämmittää mieltäni pitkään, sillä arvostelussa oli mm. maininta: kaunis elegantti narttu, jolla elegantti kaula :) Lili oli kehässä hyvin reipas ja rohkea, haukkui isoa egoansa - minä täällä, huomaatteko :D

* Lyyli, Kertunhovin Dream Your Baby (toy) AVK2, PN2, VaraSerti
* Lili, Kertunhovin Giggly Girl (muruva kääpiö) JUK1, PN3, Serti

Jihuu, Lili sai ensimmäisen sertinsä 10 kk ikäisenä!
Lyyli jatkaa viimeisen sertinsä kalastamista valioituakseen.

 

Kehien jälkeen poikkesimme Lisbethin kotiväen kesämökillä, kauniissa maisemissa Ruovedellä. Kiitos vieraanvaraisuudesta Tuija ja Jarmo. Harmillisesti yhteiskuva tytöistä jäi ottamatta...

Tulevana sunnuntaina suuntaammekin Olivian kanssa Tampereelle KV näyttelyyn. Onnea tarvitaan, sillä kehässä on iso määrä harmaa/aprikoosi/punaisia villoja. 

*** *** *** *** *** *** *** *** ***

Kaapo oli jälleen ROP,
Kankaanpään RN, tuomari Saija Juutilainen

Onnea Satu ja ihana minimies Kaapo!!! 


Sateisin terveisin,
Minna