keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta 2015

Vuosi on lähes lopuillaan, vielä muutama tunti ja ollaan Uudessa Vuodessa.

Tänä vuonna on tapahtunut paljon. Kertunhovin Kenneliin on syntynyt kaksi ihanaa pentuetta, olen tutustunut uusiin ystäviin, saanut tehdä asioita joista olen aikaisemmin vain haaveillut.




Kiitos kaikille Ystävilleni menneestä vuodesta! Olette olleet mukanani hyvinä ja huonoina päivinä. Olette kultaakin kalliimpia aarteita. Kiitos kaikista neuvoista ja opeista joita olen teiltä saanut.

Toivon Uuden Vuoden tuovan mukanaan paljon ihania asioita, terveyttä ja onnellisuutta. Kuljethan rinnallani myös Uutena Vuotena :)



Ja loppuun lainaan yleisesti tuttua tekstiä:

"Edessä on sata ovea, tuhat tietä.
Valitse sydämmelläsi, punnitse tunteella,
käytä hiven järkeä.

Ovet on tehty avattavaksi,
tiet tallattaviksi,
elämä elettäväksi.

Jos erehdyt, uskalla itkeä,
uskalla nauraa, uskalla muuttaa suuntaa.

EI mikään kasva ilman vettä,
ei ihminen kypsy kyynelittä.

Mutta silti,
odota parasta,
äläkä pelkää pahinta,
niin saat mitä ansaitset"




Vuoden viimeinen päivä

Ja tätäkin päivää vietetään pienten ystäviemme ehdoilla :) Ja jälleen kerran suuntasimme metsään! Maailman ihanin paikka tällä hetkellä, metsä, tuo rauhallisuuden tyyssija. Sinne menen aina kun vain on mahdollista. Ja pienet ystävämme tykkäävät, oikein odottavat kun kotona erehdytään sanomaan sana "metsä".

Eilen oli vielä runsaasti lunta, tänään tuo valkoinen kerros putosi puiden oksilta kovalla vauhdilla. Kovat pakkaslukemat laskivat lähelle nollaa...













Olivia



Alisa


Helmi




Lilla


Wilma



Tauon paikka :)




Ihana lenkki metsässä. 
Mutta kuten kuvat kertovat, kovin oli märkää! 



Joulun aika

Joulu on taas, joulu on taas...

Tarkoitukseni oli päivittää blogiani jo joulun aikaan, mutta meidän nettiyhteys oli poikki melkein viikon verran viallisen modeemin takia. Nyt taas toimii joten pikapostauksena muistelen joulun aikaa.

Muutama yritys ottaa joulukortti kuvaa... 
liian vikkelää porukkaa :D





Lopputulokset pienistä ystävistämme olivat vähän "niin ja näin", 
joten tässä joulutervehdys teille kaikille:


Joulupäivänä suuntasimme metsään kinkunsulatteluretkelle.
Ihana luminen metsä ja paukkupakkanen!
Pikku-Alisa on niin kylmänarka, joten hänet jätimme suosiolla kotiin




Laura





Talven ensimmäinen lumienkeli

Nuoripari, Lassi ja Ella


Jessica ja omppuposket

Jemppu ja Olivia

Mamma ja lämmittelemään päässyt pikkumatkaaja





KAUNISTA!




Kotona väsynyttä porukkaa